lauantai 29. lokakuuta 2016

Kesäpennut Aia-koikkerille ja Apsille

Jännittäviä hetkiä on odotettavissa toukokuun lopussa, sillä silloin pitäisi syntyä koikkerinpentuja tänne Chirpy-kenneliin yhdistelmästä FI MVA Chirpy Supernova, Aia ja Mendikan Apsi, Apsi. Aian lonkat A/A, polvet 0/0, silmät terveet, wWd vapaa, Enm vapaa, näyttelystä Suomen Muotovalio ja Apsin lonkat C/C, polvet 0/0, silmät terveet, wWd vapaa, Enm vapaa, MH-kuvaus suoritettu, näyttelystä EH (erittäin hyvä).

Molemmat koirat ovat ystävällisiä kaikkia ihmisiä sekä vieraita koiria kohtaan. Aia asuu poikani lapsiperheessä, mutta tuli tänne synnyinkotiin synnyttämään. Täällä meren ympäröimässä talossani pennut saavat aikanaan juosta vapaana ulkona päivittäin useita kertoja muun koiralaumani kouluttamana. Tällöin käy myös kotonani usein laumani ulkopuolisia kilttejä koiria, joihin pennut saavat tutustua. Myös paljon koirakavereitani käy kylästelemässä ja käsittelemässä pentuja. Näin pennuistamme tulee rohkeita ja avoimia, kun peruskasvatus on monipuolista jo heti pienestä lähtien.

Minulla on aina oma FB-ryhmä kulloisellekin pentueelle, mihin laitan kuvia jo syntymästä lähtien sekä myös videoita, jotta uudet omistajat voivat nähdä mahdollisimman paljon omaa pentua.

Jonkin verran on jo varauksia, mutta vielä ehkä mahtunee joukkoon mukaan.

 Apsi

 Apsi

Aia

Ei kommentteja: