maanantai 31. toukokuuta 2010

Kasvattajaäidin helmoissa

Olemme viettäneet jo reilut kaksi viikkoa kasvattajaäitimme helmoissa, eikä meillä ole ollut yhtään ikävä omaa Nuppu-äitiämme. Meillä on ollut hirmuisen paljon opittavaa; oikeastaan koulutuntimme alkavat jo aamuisin kello seitsemän juoksemalla ulos pissille ja kakalle.

Rölli-cavalier leikittää meitä ja Pretty- ja Pii-cavalierit pitävät huolen murinatunneista. Sinkku-koikkeri opettaa meitä puolestaan olemaan riitelemättä. Se on oikea turvallisuuspoliisi! Joskus ärsyttää, kun se puuttuu juuri railakkaimpiin paineihimme – varsinkin, kun yksi on selättämässä toista!

Teri-mummon ympäristötunnit ovat tosi mahtavia. Silloin saamme juosta sen opastuksella pitkin rantaa rentukoiden sekaan ja voimme maistella samalla yhtä sun toista. Loistomummo! Kerran meidän päältämme kipitteli sisilisko. Se vähän kutitteli juostessaan selkämme päältä piiloon ottaessamme päivätirsoja.

Auton kyydissä olemme saaneet olla myös mennessämme sirutukseen 50 kilometrin päähän. Siellä olimme kaikki tosi reippaita.

Nuppu-emomme kävi tarkastamassa kasvuvauhtimme noin viikko sitten. Oi, olipa ihanaa päästä lutkuttamaan tissiä; vähän taisimme kyllä jättää pienet reiät, mutta se imemisen tunne... Aaaahhh!!!

Kohta joukkomme pienenee, kun ensimmäiset siskomme lähtevät omiin koteihinsa. Sitä ennen käymme vielä lääkärintarkastuksessa. Kasvattajaäiti lupasi mukaamme tuttua ruokaa 10 kiloa, ja olemmehan saaneet syödä nappuloiden lisäksi kalaa, riisiä, raakaa jauhelihaa ynnä muuta.

Kaikilla meillä on jo oma koti.

Ei kommentteja: